Kummiluokat 5A ja 2A leipoivat tänään pipareita. Lopuksi reippaat leipurit joivat mehua ja söivät päivän leipomukset.
Näiden kuvien myötä koko Konalan koulu toivottaa teille rauhallista ja ihanaa joulua! :)
torstai 21. joulukuuta 2017
lauantai 16. joulukuuta 2017
Joulua odotellessa
Olemme valmistautuneet jouluun joulukoristeilla. Meidän luokan joulukoristeita on esim... kynttelikkö, joulukalenteri, jouluiset kuvistyöt ja paperijoulukalenteri.
Meidän luokan joulukalenterissa saaja arvotaan ja sen jälkeen edellisen luukun saaja piilottaa suklaakonvehdin, sen jälkeen arvottu henkilö saa etsiä suklaan. Sitten arvottu henkilö saa hakea päivän sukasta lapun jossa lukee koodi. Koodi ratkotaan luokan kesken.
Jouluisia kuvistöitä viimeisteltiin perjantaina.
t. 5A
maanantai 11. joulukuuta 2017
Käsityötunneilla
Käsityötuntien hommana meillä oli kassin tekeminen. Aloitimme sen suunnittelemalla kassia, sekä miettimällä minkä kokonein ja värinen siitä tulisi. Mietin, että minun kassistani tulisi vaaleanpunainen ja siihen tulisi tähtiä, sekä raitoja.
Kun suunnittelu oli valmista, saimme alkaa leikkaamaan kangasta. Leikkasin kankaan, kunnes sain alkaa kokeilemaan kankaanpainantaa. Käytin siinä mustaa maalia ja painoin laukkuun suunnittelemiani kuvioita. Sitten annoin sen kuivua. Sen jälkeen ompelin ns. ”ulkokankaan” kiinni. Sen jälkeen aloin miettimään, kuinka leveitä ja pitkiä laukun sangoista tulisi. Leikkasin ne, taitoin ja ompelin ne kiinni molemmilta sivuilta. Sitten kiinnitin ne laukkuun kiinni.
Sen jälkeen alkoi pitkä prosessi, eli sisäkankaan tekeminen. Leikkasin siitä laukun kokoisen ja aloin ompelemaan sitä. Ompelin sitä monissa eri vaiheissa ja siihen meni kauan aikaa. Kun sisäkangas oli laitettu laukkuun kiinni, käänsin sen oikenpäin ja laukku oli valmis! Sitten tein itsearvioinnin ja sain laukun kotiin.
Kun suunnittelu oli valmista, saimme alkaa leikkaamaan kangasta. Leikkasin kankaan, kunnes sain alkaa kokeilemaan kankaanpainantaa. Käytin siinä mustaa maalia ja painoin laukkuun suunnittelemiani kuvioita. Sitten annoin sen kuivua. Sen jälkeen ompelin ns. ”ulkokankaan” kiinni. Sen jälkeen aloin miettimään, kuinka leveitä ja pitkiä laukun sangoista tulisi. Leikkasin ne, taitoin ja ompelin ne kiinni molemmilta sivuilta. Sitten kiinnitin ne laukkuun kiinni.
Sen jälkeen alkoi pitkä prosessi, eli sisäkankaan tekeminen. Leikkasin siitä laukun kokoisen ja aloin ompelemaan sitä. Ompelin sitä monissa eri vaiheissa ja siihen meni kauan aikaa. Kun sisäkangas oli laitettu laukkuun kiinni, käänsin sen oikenpäin ja laukku oli valmis! Sitten tein itsearvioinnin ja sain laukun kotiin.
Kirjoittaja on 6A-luokan oppilas
torstai 7. joulukuuta 2017
perjantai 1. joulukuuta 2017
Joulu lähestyy!
Hyvää joulukuun ensimmäistä päivää! Joulu lähestyy ja Konalan ala-aste alkaa virittäytyä joulutunnelmaan.
Tubettaja IlariPro vieraili koulussamme
Perjantaina 24.11. koulussamme vieraili tubettaja IlariPro. Kello 9.15 hän piti liikuntasalissa puheen. Noin puolisen tuntia kestäneessä tilaisuudessa hän kertoi tubettamisesta ja harrastuksestaan jalkapallosta. Monet pitivät esityksestä ja kysymyksiä olisi riittänyt koko päiväksi. Tilaisuuden päätteeksi jokainen sai käydä hakemassa nimikirjoituksen ja yhteiskuvan Ilarilta.
sunnuntai 26. marraskuuta 2017
Suomen presidenttejä
5A teki Matleena-sijaisen kanssa muotokuvia Suomen presidenteistä. Tunnistatko, ketkä kuvissa esiintyvät?
perjantai 10. marraskuuta 2017
Ilmiöviikko
Viikolla 45 oli ilmiöviikko koko koululla. Ilmiö oli Suomen luonto. Ennen ilmiöviikkoa kaikki oppilaat täyttivät lomakkeen, jossa kysyttiin suomen luontoon liittyvää kiinnostuksenkohdetta sekä työtapaa. Lomakkeiden avulla opettajat jakoivat ryhmät, jotka jaettiin vielä pienempiin ryhmiin. 5A:lla oli keskiviikkona retki Suomenlinnaan, muillakin luokilla oli retkiä. Ilmiöviikolla monet ehtivät tehdä jopa kaksi tai kolme työtä. Ilmiöviikolla ei tullut läksyä. Ilmiöviikko oli kiva. 1-2 luokkalaiset työskentelivät yhdessä sekä 3-4 sekä 5-6. Joka pikkuryhmässä oli eri ikäisiä ja eri luokkalaisia tyyppejä. Poikia ja tyttöjä. Jotkut teki taidetta, jotkut PowerPointtia, jotkut julisteita ja jotkut tietotekstiä. Jotkut teki koneella ja jotkut käsin. Jotkut teki osan käsin ja osan tietokoneella. Useat menivät syömään oman ilmiöryhmän kanssa syömään. Useat menivät istumaan ruokalassa myös ryhmänsä kanssa.
perjantai 3. marraskuuta 2017
Runoja hatusta
5A:n A2-lukijat tekivät runoja. Useat arpoivat runonsa hatusta tai pöydältä väärinpäin. Runoista tuli hauskoja ja outoja. Sanat leikattiin paperista jossa oli paljon sanoja.
keskiviikko 1. marraskuuta 2017
2B Oopperan balettipajassa
Saimme kokeilla asuja ja kärkipäätossuja. Soittaminen ja rummuttaminen oli hauskaa. Leikki oli hauskaa.
perjantai 13. lokakuuta 2017
6B-luokan lautapelinyyttärit!
6B-Luokka piti 13.10. perjantaina lautapelinyyttärit syysloman alkamisen kunniaksi. Ideana oli rentoutua aamuisen matematiikan kokeen jälkeen. Pelasimme lautapelejä ja söimme kotoa tuomiamme karkkeja. Karkkeja sai myös vaihdella muiden kanssa. Idea sai paljon kiitosta luokkamme oppilailta. Kaikki haastattelemamme luokkalaiset pitivät ideasta. Oli todellakin mukavaa pelata lautapelejä kavereiden kanssa ja syodä maukkaita karkkeja. Suosittelemme lämpimästi kaikille luokille lautapelinyyttäreiden järjestämistä. :DDDDDDD
T. 6B
T. 6B
perjantai 6. lokakuuta 2017
2B valmistautuu ilmiöön
Teimme ryhmissä ajatuskarttoja Suomen luonnosta. Valitsimme kiinnostavimman kuplan ja väritimme ne. Ilmiöviikolla tutkimme valitsemamme kuplia.
T: Eea ja Simppa
torstai 5. lokakuuta 2017
Kivikautiset tarinat
Kirjoitimme 5.10.2017 tarinoiden suunnitelmia liittyen kivikauteen. Aiomme kirjoittaa 12.5.2017 omat tarinamme tietokoneille. Tunnin alussa pöytiimme jaettiin paperit, johon koko luokka kirjoitti tarinoiden suunnitelmia esimerkiksi yhteen paperiin piti kirjoittaa kivikauteen liittyviä hahmoja jne. Saimme kirjoittaa asiat ylös muistilistana, ajatuskarttana tai juonikaaviona. tunnin alussa kirjoittamistamme papereista sai ottaa apua omaan tarinaansa. Tarinoiden suunnittelu oli kivaa!
Terveisin 5A ja 5B :)
Terveisin 5A ja 5B :)
tiistai 3. lokakuuta 2017
3-4A:n Vierailu Aku Ankan toimituksessa
Tulimme kouluun aamulla ja lähdimme Aku Ankan toimitukseen bussilla.
Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä kertoo meille Aku Ankan historiasta.
Kuulimme että Roope Ankalla on 15 kertaa enemmän rahaa kuin maailmassa yhteensä.
Saimme pienet lahjat lähtiessämme Aku Ankan toimituksesta.
Aku Ankka täyttää tänä vuonna 83.v
Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä kertoo meille Aku Ankan historiasta.
Kuulimme että Roope Ankalla on 15 kertaa enemmän rahaa kuin maailmassa yhteensä.
Roope Ankka sai ensilanttinsa kiillottamalla kenkiä.
| Iida.R lukee tässä kuvassa juuri saamansa Aku Ankkaa. |
Saimme pienet lahjat lähtiessämme Aku Ankan toimituksesta.
Aku Ankka täyttää tänä vuonna 83.v
Kiitos kun pääsimme käymään Aku Ankan toimituksessa! T: 3-4 A
maanantai 2. lokakuuta 2017
2A ja 2B rakentelua ja piirtämistä
yhdessä tehtiin lego rakentelua ja se oli mallin mukaan. ja sitten piirettiin omat mallit ja sitten malleja vaihdettiin ja sitten rakennettiin toisten mallejen mukaan.
2AB puolesta kirjotti Veeti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



































