torstai 21. joulukuuta 2017

Kummien piparitalkoot

Kummiluokat 5A ja 2A leipoivat tänään pipareita. Lopuksi reippaat leipurit joivat mehua ja söivät päivän leipomukset.

Näiden kuvien myötä koko Konalan koulu toivottaa teille rauhallista ja ihanaa joulua! :)






lauantai 16. joulukuuta 2017

Joulua odotellessa





Olemme valmistautuneet jouluun joulukoristeilla. Meidän luokan joulukoristeita on esim... kynttelikkö, joulukalenteri, jouluiset  kuvistyöt ja paperijoulukalenteri.













Meidän luokan joulukalenterissa saaja arvotaan ja sen jälkeen edellisen luukun saaja piilottaa suklaakonvehdin, sen jälkeen arvottu henkilö saa etsiä suklaan. Sitten arvottu henkilö saa hakea päivän sukasta lapun jossa lukee koodi. Koodi ratkotaan luokan kesken.






Jouluisia kuvistöitä viimeisteltiin perjantaina.






t. 5A

maanantai 11. joulukuuta 2017

Käsityötunneilla

Käsityötuntien hommana meillä oli kassin tekeminen. Aloitimme sen suunnittelemalla kassia, sekä miettimällä minkä kokonein ja värinen siitä tulisi. Mietin, että minun kassistani tulisi vaaleanpunainen ja siihen tulisi tähtiä, sekä raitoja.

Kun suunnittelu oli valmista, saimme alkaa leikkaamaan kangasta. Leikkasin kankaan, kunnes sain alkaa kokeilemaan kankaanpainantaa. Käytin siinä mustaa maalia ja painoin laukkuun suunnittelemiani kuvioita. Sitten annoin sen kuivua. Sen jälkeen ompelin ns. ”ulkokankaan” kiinni. Sen jälkeen aloin miettimään, kuinka leveitä ja pitkiä laukun sangoista tulisi. Leikkasin ne, taitoin ja ompelin ne kiinni molemmilta sivuilta. Sitten kiinnitin ne laukkuun kiinni.

Sen jälkeen alkoi pitkä prosessi, eli sisäkankaan tekeminen. Leikkasin siitä laukun kokoisen ja aloin ompelemaan sitä. Ompelin sitä monissa eri vaiheissa ja siihen meni kauan aikaa. Kun sisäkangas oli laitettu laukkuun kiinni, käänsin sen oikenpäin ja laukku oli valmis! Sitten tein itsearvioinnin ja sain laukun kotiin.


Kirjoittaja on 6A-luokan oppilas

perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulu lähestyy!


Hyvää joulukuun ensimmäistä päivää! Joulu lähestyy ja Konalan ala-aste alkaa virittäytyä joulutunnelmaan.

Tubettaja IlariPro vieraili koulussamme

Perjantaina 24.11. koulussamme vieraili tubettaja IlariPro. Kello 9.15 hän piti liikuntasalissa puheen. Noin puolisen tuntia kestäneessä tilaisuudessa hän kertoi tubettamisesta ja harrastuksestaan jalkapallosta. Monet pitivät esityksestä ja kysymyksiä olisi riittänyt koko päiväksi. Tilaisuuden päätteeksi jokainen sai käydä hakemassa nimikirjoituksen ja yhteiskuvan Ilarilta.