Näytetään tekstit, joissa on tunniste legorobotit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste legorobotit. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. helmikuuta 2020

Ohjelmointijuttuja

Kolmasluokkalaiset tutustuivat Legorobottien ohjelmointiin. Ensin harjoiteltiin peruskäskyjä, kuten eteenpäin ja taaksepäin menemistä sekä kääntymistä. Opittuja taitoja kokeiltiin rakentamalla ratoja roboteille. Lopuksi otettiin leikkimielinen kilpailu, jossa täytyi ajaa mahdollisimman lähelle dinosauruksia. Yrityksiä oli vain yksi ja ryhmillä olikin kinkkinen tilanne miettiä, minkälaisella ohjelmalla tehtävä onnistuisi parhaiten.





maanantai 8. toukokuuta 2017

3A Robot Stadissa -tapahtumassa

3A oli perjantaina 5.5.2017 Robot Stadissa -tapahtumassa Hernesaaressa. Tapahtumassa oli kolme kilpailua, joissa kisattiin: Sokkelo, Lavalla ja Yhdessä tehtyä. Luokkamme esitteli yhdessä tuunaamamme robotin nimeltä Bobo. Ryhmä nimeltä Team Mursulat kisailivat sokkelossa, mutta valitettavasti epäonnistuivat radoissa. Ryhmä nimeltä Bontsolat kisailivat Lavalla- kisassa. Heidän esityksessään robotti Vilder syötteli ryhmän jäsenille palloa ja teki maalin.







Tapahtumassa sai kokeilla virtual reality -laseja. Tapahtumassa oli myös youtubettajia, joilta sai pyytää nimmareita ja ottaa yhteiskuvia heidän kanssaan. Lisäksi oli valokuvausautomaatti, jossa sai ottaa yhteiskuvia kavereiden kanssa. Palkintojenjaossa lavalla oli esiintymässä Aina Inkeri Ankeinen ja lopuksi saatiin nauttia Töölön Ketterän esittämästä musiikista. Juontajana oli Roope Salminen.





Päivässä kivointa luokastamme oli kokeilla vr-laseja, Töölön Ketterän räppimusa ja yhteiskuvat kavereiden kanssa. Tapahtumassa oli kivaa myös se, että siellä sai hyvää ruokaa ja valaistus oli hieno.

torstai 3. marraskuuta 2016

Oppimisen fiesta päivä 1

Joukko koulumme oppilaita sai kutsun Oppimisen Fiestaan, joka on valtakunnallinen opetusalan tapahtuma. Oppilaat toimivat tapahtumassa asiantuntijoina ja opettivat messuilla vierailleita aikuisia ohjelmoimaan. Näin mukana olleet oppilaat kertovat päivästä:


Lähdimme koululta kello 10:25. Otimme mukaan 4 normaalia robottia, tank botin ja neljä tablettia.
Menimme Finlandia-talolle bussilla. Ensimmäiseksi Finlandia-talolla rekisteröidyimme, ja saimme nimilaput. Sitten menimme syömään. Kun olimme syöneet menimme omalle pisteellemme joka sijaitsi talon alakerrassa. Pisteellä oli aina muutama henkilö opastamassa roboteista. Kävimme esimerkiksi testaamassa virtual reality-laseja. Näimme Finlandia-talolla myös tuttuja kasvoja, meitä kävi katsomassa Kaisu, Saija ja Siri. Melkein kaikilla oli omia eväitä mukana joten söimme niitä aina silloin kun oli nälkä. Ostin kahviosta suklaapatukan. Kun päivä oli ohi aloimme pakata tavaroita, jätimme robotit seuraavan päivän vetäjille, ja tabletit otimme mukaan. Sitten lähdimme koululle.
Sellainen oli Päivämme Finlandia-talolla.





Kirjoittajat ovat luokilta 4B ja 5B