Näytetään tekstit, joissa on tunniste 5A. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 5A. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Pyöräretki rannalle

Lähdimme Munkkiniemen rannalle 29.5.2018. Menimme sinne pyörillä ja mukaan sai ottaa rahaa ja evästä. Raha oli jäätelöä varten. Matkalla pysähdyimme pari kertaa mutta se ei haitannut. Perillä kaikki ryntäsivät heti hakemaan jäätelöä, mutta huomasimme että kiska ei ollut auki. Myöhemmin opettaja sanoi että toisella puolella rantaa olisi jäätelökioski. Pari ihmistä lähti etsimään kioskin ja löysivät kioskin. Myöhemmin sen jälkeen lähdimme taas matkaan. Matka meni hyvin.

'




perjantai 25. toukokuuta 2018

5A elokuvissa

Olimme elokuvissa 23.4. Katsoimme Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset -elokuvan. Menimme sinne bussilla. Kävelimme elokuvateatterille ja menimme elokuvasaliin. Saimme ottaa kotoa sinne herkkuja ja eväitä ja söimme niitä leffan aikana. Leffa oli hyvä. Arviomme on 3,5/5.




Kuvahaun tulos haulle heinähattu ja vilttitossu ja rubensin veljekset

Meemejä taidekuvista


5A suunnitteli meemejä taidekuvista. Samalla harjoiteltiin Wordin käyttöä.






tiistai 27. maaliskuuta 2018

Olympialaiset

Meillä kävi urheilumuseon työntekijä kertomassa olympialaisista vuodelta 1952. Hän kertoi aluksi, että olympialaiset piti olla jo 1940, mutta kun sota tuli niin se peruttiin. Osa urheilijoista myös kuoli sodassa. Hän esitteli vanhoja tavaroita. Hän myös esitti kuvia olympialaisista 1952, jossa Paavo Nurmi sytytti olympiatulen. Tarina: Paavo Nurmi toi olympiatulen vuoden 1952 olympialaisiin ja hänen kuskia ei päästetty sisään, joten hänen kuskinsa vain ajoi poliisin ohi ja huusi: -Ammu jos haluat. Poliisi ei kuitenkaan ampunut ja Paavo Nurmi toi soihdun sisään ja sytytti tulen. Samaan aikaan sen hetkinen presidentti lausui viisi sanaa joita en muista.
Hän kertoi myös että olympialaisten mukana Suomeen Tuli Coca Cola, Linnanmäki, Helsinki-Vantaan lentokenttä, kerrostaloja, ravintoloita ja Olympiaterminaali. Hän kertoi myös, että Suomi menestyi paremmin ennen kuin nyt. Saimme myös tutkia ja koskea historiallisia olympiaesineitä. Esim: Karkkirasia, jossa oli olympiarenkaat kannessa.