torstai 27. helmikuuta 2020

Lukumaskotit

Ommeltiin  lukumaskotit laitettiin napeista silmät. Laitettiin kankaasta suu. Koko luokka teki oman maskotin. Sitten koristeltiin ne. Sitten tehtiin esitteet. suuniteltiin ihan itse ja päättettiin väri. ja niistä tuli kivat.




t. 2B

perjantai 14. helmikuuta 2020

Hyvää talvilomaa!



Uusi lukukausi on lähtenyt Konalan ala-asteella hienosti käyntiin. Nyt on kuitenkin aika viettää ansaittua talvilomaa. Konalan koulun väki toivottaa kaikille ihanaa ja rentouttavaa lomaa! Tokaluokkalaiset ovat taiteilleet alkuvuoden aikana kuvia erilaisista talvipuuhista. Toivottavasti niistä päästäisiin nauttimaan myös loman aikana.



torstai 13. helmikuuta 2020

Ohjelmointijuttuja

Kolmasluokkalaiset tutustuivat Legorobottien ohjelmointiin. Ensin harjoiteltiin peruskäskyjä, kuten eteenpäin ja taaksepäin menemistä sekä kääntymistä. Opittuja taitoja kokeiltiin rakentamalla ratoja roboteille. Lopuksi otettiin leikkimielinen kilpailu, jossa täytyi ajaa mahdollisimman lähelle dinosauruksia. Yrityksiä oli vain yksi ja ryhmillä olikin kinkkinen tilanne miettiä, minkälaisella ohjelmalla tehtävä onnistuisi parhaiten.





torstai 6. helmikuuta 2020

Sanomalehtiviikko

2B tutustui sanomalehtiviikolla Lasten uutisten Maailma-liitteeseen.




2B:n retkipäivä

oltiin bussissa. Ja syötiin voileipiä. Ja kiipeiltiin telineessä. Ja käytiin Oodissa.