4a oli ruokailemassa kodan sisällä. Me paistoimme makkaraa. Ja siellä oli lämmintä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste retki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste retki. Näytä kaikki tekstit
maanantai 24. huhtikuuta 2023
torstai 6. helmikuuta 2020
perjantai 29. marraskuuta 2019
Luonnontieteellinen museo -retki
Me oltiin Suomen vuodenaikojen näyttelyssä. Me nähtiin mitä eläimet tekevät eri vuodenaikoina.
Me nähtiin oikeita täytettyjä eläimiä ja oikeita norsun kakkakikkareita.
oli myös hyviä eväitä. Siellä oli myös oikeita eläinten luurankoja.
T. 2B
Me nähtiin oikeita täytettyjä eläimiä ja oikeita norsun kakkakikkareita.
oli myös hyviä eväitä. Siellä oli myös oikeita eläinten luurankoja.
T. 2B
perjantai 17. toukokuuta 2019
Kaikki pelaa -turnaus
Ekaluokkalaiset ja tokaluokkalaiset osallistuivat FC POHU:n järjestämään Kaikki pelaa -futisturnaukseen. Turnaus pelattiin Lassilan tekonurmella kahtena aurinkoisena päivänä. Turnauksen ideana oli tarjota liikkumisen iloa ja innostusta jalkapalloon ilman paineita onnistumisesta ja hyvistä suorituksista.
Turnauksen nimen mukaisesti kaikki pääsivät pelaamaan. Maaleja ei laskettu eikä voittajaa julistettu. Oppilailla oli mukava retkipäivä ja omaa joukkuetta kannustettiin raikuvasti. Pelien välillä leikittiin ja syötiin eväitä. Ensi viikolla oppilaat saavat vielä muistoksi diplomit turnaukseen osallistumisesta.
lauantai 11. toukokuuta 2019
Unelmien liikuntapäivä 10.5.
Toukokuun 10. päivä vietetään koko Suomen yhteistä liikuntapäivää. Unelmien liikuntapäivä on kaikenlaisen liikkumisen pop up -päivä, johon kuka tahansa voi osallistua! Suomi täyttyy iloisista ja yhdessä järjestetyistä eri-ikäisten yhteisistä liikunnan hetkistä.

Meidän koulussa Unelmien liikuntapäivää vietettiin HopLopissa. HopLoppiin lähtivät kaikki koulun oppilaat kello 8.45-13.15 välisenä aikana. Päivä oli tosi ihana. Ristikon HopLop on niin iso, että me kaikki mahduttiin sinne loistavasti. HopLopissa oli paljon kivaa tekemistä.
Siellä pystyi esimerkiksi hyppimään trampoilla...

...pelaamaan minigolfia....

...kisaamaan koripallon heitossa...

...haastamaan kaverit ilmakiekossa...

...seikkailla erilaisilla reiteillä...

...ja välillä pysähtyä juttelemaan kavereiden kanssa!

Monet vekkulit opetkin kulkivat HopLopin sokkeloissa, pomppivat trampoilla ja haastoivat oppilaita ilmakiekko-otteluihin. Oli ihana päivä!
Tunnisteet:
6A,
liikunta,
meidän koulu,
retki,
urheilupäivä,
yhteistyö
torstai 9. toukokuuta 2019
Vähätupa-päivä
Me leikittiin mustekalaa. Ja leikittiin tuli on irti. ja polttopalloa ja olimme eläin suunnistusta olimme pyykki poika hippaa Me syötiin eväitä. oli kivaa.
Tunnisteet:
1A,
1B,
2A,
2B,
esaly,
retki,
ulkoliikunta,
yhteishenki
perjantai 29. maaliskuuta 2019
Teatteriretki
1A ja 1B tekivät retken Kanneltaloon katsomaan esitystä Tohtori Zeiffal, tohtori Zeigal ja virtahepo, jota ei koskaan saatu kiinni. Virtahepoa etsittiin muun muassa kutsuhuudolla, näkymättömällä viitalla, karkkikepillä ja hippokukkeliskakkuloilla.
siellä esiintyi tohtori zeiffal ja hippo tohtori zeiffalilla oli ekstra mega
apulainen sielä oli muita päiväkotilaisia
Kuvassa ekaluokkalaisten hippokukkeliskakkulat.
maanantai 12. marraskuuta 2018
Retki Karhiin
Oltiin päiväkoti Karhissa. Me leikittiin siellä. Me nähtiin vanhat eskariopettajat ja kaverit. Meillä oli ryhmät ja tehtiin erilaisia taidejuttuja. Tehtiin romutaidetta. Me tehtiin onki, laiva, toimistotorni ja luurankolinna kierrätysmateriaaleista.
Me tehtiin maalaustaidetta.
Terveisin 1A ja 1B
Me tehtiin maalaustaidetta.
Terveisin 1A ja 1B
perjantai 1. kesäkuuta 2018
Pyöräretki rannalle
Lähdimme Munkkiniemen rannalle 29.5.2018. Menimme sinne pyörillä ja mukaan sai ottaa rahaa ja evästä. Raha oli jäätelöä varten. Matkalla pysähdyimme pari kertaa mutta se ei haitannut. Perillä kaikki ryntäsivät heti hakemaan jäätelöä, mutta huomasimme että kiska ei ollut auki. Myöhemmin opettaja sanoi että toisella puolella rantaa olisi jäätelökioski. Pari ihmistä lähti etsimään kioskin ja löysivät kioskin. Myöhemmin sen jälkeen lähdimme taas matkaan. Matka meni hyvin.perjantai 25. toukokuuta 2018
5A elokuvissa
Olimme elokuvissa 23.4. Katsoimme Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset -elokuvan. Menimme sinne bussilla. Kävelimme elokuvateatterille ja menimme elokuvasaliin. Saimme ottaa kotoa sinne herkkuja ja eväitä ja söimme niitä leffan aikana. Leffa oli hyvä. Arviomme on 3,5/5.
maanantai 21. toukokuuta 2018
FC Pohun futisturnaus ekaluokkalaisille
Futista ekaluokille FC Dab ja FC Susileijonat
1A ja 1B osallistuivat futisturnaukseen Lassilan kentällä 15.5.2018. Siellä oli tosi kuuma. Siellä oli superkivaa ja siellä oli reilua peliä, mikä olikin turnauksen tarkoitus. Siellä oli tuplatuplasuperkivaa.
Meillä oli kolme ottelua molemmilla luokilla. Osa otteluista voitettiin ja osa hävittiin. Siellä pelasi myös Malminkartanon koulu, Pitäjänmäen koulu, Haagan koulu ja Kannelmäen koulu. Syötiin tauolla eväät. Kun ei pelannut, odotti ja kannusti muita. Tauoilla myös harjoiteltiin ja juotiin vettä.
keskiviikko 25. huhtikuuta 2018
Fazerin tehdas
Oltiin 20.3.2018 Fazerin tehtaalla. Me mentiin sinne bussilla.
Kun pääsimme perille meille annettiin rannekkeet joiden takia lopuksi saatiin yllätys. Sitten menimme isoon teatteriin katsomaan video miten tehdään suklaata. Sitten piti tehdä palikoista hyvä ja terveellinen ateria. Sen jälkeen ne piti viedä robotille, joka tarkisti, onko ne terveellisiä yhdestä tähdestä viiteen.
Sitten opas kertoi miten suklaata tehdään. Opas kertoi, että on kolme suklaan raaka-ainettä ja ne ovat suklaamassa, suklaa voi ja kaakaojauhe. Sitten menimme tutkimaan Carl Fazerin ystäviä ja perhettä. Siihen kuului esim. Tove Jansson. Carl Fazerin keksintöjä on reissumies.
Sitten tuli retken paras osuus. Päästiin huoneeseen missä oli todella paljon karkkia ja suklaata. Ensin opas kertoi säännöt ja sitten saimme 10 minuuttia aikaa syödä niin paljon karkkia kuin jaksaa. Säännöt olivat että ei saa laittaa kuin yhden karkin suuhun kerrallaan. Saimme yhden minuutin lisäaikaa koska arvasimme kysymysten vastaukset nopeasti. Siellä oli myös erilaisia hajuja ja koneita mitä testailla. 10 minuutin jälkeen pääsimme kauppaan. Siellä oli hirveästi ostettavaa. Kävimme myös pienessä kasvihuoneessa jossa oli hedelmäpuita ja muita kasviksia. Sitten lähdimme kouluun.

T. 5A ja 4B
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)