perjantai 29. tammikuuta 2021

Korona ja kouluruoka

Millainen kouluruoka on sinun mielestäsi?

Kutosluokan opettaja: ”Ihan hyvää ruokaa ja syön sitä joka päivä. Ruokaa on vaihtelevasti. Useimmin aivan tarpeeksi, mutta jos on jotain suosittua ruokaa niin silloin menee aika paljon että on pakko käydä hakee lisää.” 

Nelosluokan opettaja: ”Vaihtelevaa. Ihan hyvää  ruokaa. Useasti voisi olla enemmän mausteita. Välillä on aivan liian vähän ja taas joskus aivan liikaa, vaihtelee.”

4-6c opettaja: ”Kouluruoka on erittäin hyvää ja olen itse tykännyt kouluruoasta silloin kun olin lapsi. Itsekin olen ollut koulussa innoissani kouluruosta.”     

Avustaja: ”Ihan hyvää. Kouluruossa voisi olla enemmän makua.” 


Miten korona on vaikuttanut kuutosluokkalaisten koululuun ja kouluruokaan.

Kuutosluokkalaiset joutuvat käyttämään maskia, niin kuin opettaja ja yläastelaisetkin, eli kuutosluokkalaiset saa lain mukaan maskit koulusta ilmaiseksi. Ja kouluruokakin on luokassa ja käsiä pitää pestä joka tunti ja turvavälinkin ovat tärkeitä. Etäkouluakaan ei välttämättä haluta, koska kaikilla ei ole tietokoneita, tai sitten ei osaa käyttää niitä.

Kouluruuasta monet oppilaat ajattelevat, että kouluruoka on pahaa, mutta kouluruoka on oppilaille ilmaista, joten siitä ei kannata valittaa. Ja kouluissa monet tykkää joistakin ruuista ja joistakin vähän vähemmän. Kouluruuat maksetaan veroista, joten siihen ei kannata käyttää kovinkaan paljoa rahaa, kun muu kaupunki tarvitsee sitä ehkä enemmän.

Korona vaikuttaa myös välitunteihin ja liikuntatunteihin, sekä normaaliin arkeen.


torstai 28. tammikuuta 2021

Kuudesluokkalaiset ja korona

Vaikka koronasta kirjoitetaan ja kerrotaan uutisissa koko ajan, silti vähemmälle huomiolle jää sen vaikutukset kouluihin ja opiskeluun. Nyt me kerromme meidän mielipiteitämme ja miten viruksen leviäminen on vaikuttanut kouluarkeemme.

Maskisuositus laajeni tammikuun alussa kuudesluokkalaisiin. THL kertoo: Kasvomaskien teho perustuu siihen, että mahdollisimman moni käyttää niitä suositellusti. Virus tarttuu helpoiten ahtaissa sisätiloissa ja kun turvavälejä ei pystytä noudattamaan. Kouluissa näiden ohjeiden toteuttaminen on hyvin vaikeaa. Koulut tarjoavat oppilailleen kertakäyttö kasvomaskeja, sen lisäksi oppilaat saavat tuoda kouluun omia kankaasta tai muista materiaaleista valmistettuja, itsetehtyjä tai kaupasta ostettuja.

Oppilaiden mielestä aluksi maskien käyttö oli erikoista ja ärsyttävää, mutta siihenkin tottuu. Pahinta kuitenkin on, kun ei voi ilmaista tunteitaan tavallisella tavalla, esimerkiksi hymyilemällä tai irvistelemällä. Maskit vaimentavat ääntä pikkuisen, joka on häiritsevää.

Ennen kaikki oppilaat pääsivät nautiskelemaan ruoastaan ruokalassa. Nykyään vain ensimmäisestä kolmanteen vuosiluokkaan saavat nauttia ruokansa ruokalassa. Muut (eli neljännestä kuudenteen vuosiluokkaan) joutuvat/saavat syömään omissa luokissaan. Pari luokan oppilasta hakevat keittiöstä valmiiksi pakatun ruokalaatikon. Tämä jakaa paljon mielipiteitä, kumpi on hauskempaa. Suuri osa ei osannut päättää ja loppujen mielipiteet vaihtelivat.

Välitunneilla oppilaat pääsevät hengittämään raikasta ilmaa ilman maskeja. Entisestä järjestelyt eroavat vain luokkien erottelusta ja porrastetuista ajoista. Suureksi osaksi välituntien vietto on samanlaista kuin ennen.

Turvavälien noudattaminen olisi suositeltavaa, mutta se on hyvin vaikeaa luokan kesken. Tämän takia liikuntatunneilla ei voida pelata kontaktilajeja, esimerkiksi jalkapalloa. Toisista luokista ollaan erossa, eikä yhteisiä tunteja pidetä, lukuun ottamatta valinnaiskursseja ja tiettyjä uskonnon ryhmiä.

Opiskelu on suureksi osaksi oppilaiden mielestä ihan samanlaista kuin ennen koronaa.

Yläasteiden esittelyt tehtiin etänä, joka saattoi antaa erilaisen vaikutelman kouluista, joihin tahtoi hakea.

Retkiä on jouduttu/joudutaan perumaan, leviävän koronavirus epidemian takia.

Tiivistettynä paljon on muuttunut korona aikana.

keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Vinkkejä koululaisille 👁👄👁

Tässä on jotakin vinkkejä joita olemme oppineet ala asteen aikana :) Terveisin jotkut 6b:n oppilaat.

-          Ajattele kriittisesti. Kyseenalaista asioita joiden kanssa et ole saamaa mieltä. Ole liberaali. (Liberaali on ideologia, jossa keskeinen arvo on vapaus kertoa oma mielipiteensä.)

-          Älä keiku tuolilla.

-          Tee asioita joista pidät.

-          Jos kiusaat jotain henkilöä, muista että se on usein omasta pahasta itsetunnostasi. Ala opiskella muiden elämien pilaamisen sijaan, niin sosiaaliturva ei tule olemaan ainoa asia jonka takia pystyt elää.

-          Muistilaput voivat olla yllättävän hyödyllisiä.

-          Homo- ja transphobia on luusereille :) ( Homophobia: Homoseksuaalien vihaamista) (Transphobia: Transihmisten vihaamista. )

-          Kunnioita kaikkien ihmisten uskoja ja uskontoja, äläkä vihaa mitään uskontoa ilman että tutkit mitä uskonto oikeasti merkitsee .

-          Älä kiroile ilman hyvää syytä.

-          Ole mallina kaikille henkilöille.

-          Aikuiset eivät ole aina oikeassa, vaikka he usein ovat. Joten kyseenalaista asioita! Vaikket usein olisikaan oikeassa, voisit oppia jotain.

-          Älä jätä ihmisiä ulkopuolelle. (Paitsi huonot ja manipuloivat ihmiset. Heitä ne ulos elämästäsi.)

-          Tekosi maksavat seurauksia.

-          Ennenkuin esim. halaat KETÄÄN, varmista että he ovat okei sen kanssa.

-          ÄLÄ levitä muiden asioita ja salaisuuksia.

-          Muista tehdä läksysi heti sinä päivänä kun ne ovat tehtäväksi annettu välttäen niiden unohtamista

tiistai 26. tammikuuta 2021

Yläasteelle siirtyminen

 Moni meistä hakee eri yläasteille. Eri yläasteille haetaan syksyllä, mutta pääsemisestä ilmoitetaan vasta keväällä, maaliskuussa. Jos haluaa johonkin painotukselliselle yläasteelle/luokalle, sinne on silloin yleensä pääsykoe. Helsingissä on paljon eri yläasteita. Esimerkiksi: Kruununhaan musiikki ja tanssi painotteinen, Pohjois-Haagan urheilu ja matikka sekä urheilumatikka…

Jos et hae minnekkään tai et pääse minnekkään silloin sinä pääset Apolloon. Apollo on meidän lähikoulu ja kaikki halukkaat täältä koulusta pääsevät sinne. Apollo on Malminkartanossa.

Yläastetta ei kannata jännittää. Kivaa on se, että yläasteella saat varmasti uusia ystäviä. Yläasteelle tulee eri kouluista eri oppilaita. Osa saattaa tulla paljon kauempaa. Yläasteella kaikki ovat samassa tilanteessa.

 

Haastattelimme muita 6. luokkalaisia:

 

Miltä yläasteelle siirtyminen tuntuu?

1.       Kyllä se jännittää vähän ja moni asia muuttuu.

2.       Ei kovin kivalta.

3.       Jännittää vähän.

Minne hait ja miksi?

1.        Pohjois-Haagaan ja Munkkiniemeen, koska niissä on matematiikkapainoitus.

2.        Meilahteen, koska todennäköisesti tulen tarvitsemaan niitä taitoja.

3.       Apolloon, koska se on lähimpänä.

 

Kuinka paljon sinua jännittää asteikolla 1-10?

1.        6.

2.       10.

3.       7-8

Haitko useammille yläasteille?

1.      Kyllä.

2.       Kyllä.

3.       En.

perjantai 15. tammikuuta 2021

5B ja valinnais kursit

 

valinnaiskurssit

Vapaa valinnaiset alkavat aina torstaina klo 13.30. Vaihtoehtoja ovat Piirustus- kurssi, Visoja ja kisoja, Historian- piirustus- kurssi, Leffa- kurssi, Bändi- kurssi, Sarjakuva- kerho, Pelejä ja koodausta ja Lego mindsto rms. Jokaisella kurssilla tehdään erilaisia asioita. Esim.

Piirustus kurssilla piirretään tarkasti, Leffa- kurssilla katsotaan leffoja ja arvostellaan niitä, Visoissa ja kisoissa pelataan ja kisataan ja Bändi kurssilla soitetaan soittimia. Kurssit loppuvat klo 15.00.

5B:n Välitunti

 

Välitunti

  

Konalan koulussa välitunneilla on pitänyt käyttää mielikuvitusta leikkien keksimiseen. Nyt jylläävän taudin takia piha on jaettu pieniin alueisiin, jotta eri luokat eivät tekisi kontaktia. Koulun pihalle on jäädytetty myös jäämäki jossa oppilaat voisi jos haluaisivat laskea.         

Vapaa-ajan viettoa 5B

 

                           

Tämän päivän Blogin ideana on keskustella vapaa-ajasta. Vapaa-ajalla voit tehdä mitä ikinä huvittaa, vaikka pomppia trampoliinilla tai hullutella mielin määrin. Tässä olisi kivaa tekemistä meille lapsille vapaa-ajallanne. Jalkapallon pelaaminen ulkona on terveellistä ja kivaa. Muistakaa varoa kuitenkin ja pitää turvavälejä aina kun olisi mahdollista koska meillä on vielä korona suomessa. Kuka pelkää mustekalaa-peli on myös hauska ja huvittava peli. Muistakaa varoa ihmisiä, pitäkää turvavälit sekä muistakaa maskit julkisilla alueilla ja bussissa. Huom pysykää turvassa!

 

Inka ja Eea 5B

PULKKAMÄKI KOULUSSA 5B

 

          PULKKAMÄKI KOULUSSA.

Keskiviikkona 13.1 menimme koulun kanssa pulkkamäkeen. Menimme Trumpettipuistoon, joka on Kannelmäessä. Siellä oli ihan hauskaa ,mutta sukat kastuivat jo matkalla. Emme ehtineet laskea kuin ehkä seitsemän kertaa ,koska se oli aika iso mäki. Kaikki olivat väsyneitä kun lähdimme pois. Mäessä oli iso hyppyri joka hieman sattui. Oli ihan hauskaa.

tiistai 12. tammikuuta 2021

5b:n mietteitä kiusaamisesta

 

koulukiusaaminen

Usein aikuinen tai muut eivät näe

kiusaamista. Koulukiusaaminen voi olla vaarallista. Ihmiset ovat jopa tappaneet itsensä. Koulukiusaamista tapahtuu yleensä välitunneilla ja voi jatkua myös vapaa-ajalla, kun koulu on jo loppunut. Kiusaaminen voi olla esim. haukkumista ja väkivaltaa.

Koulukiusaaminen tapahtuu myös välillä koulun vessoissa. Koulukiusaaminen on usein jokapäiväistä ja se on harmi.

Jos harkitset kiusaamista, niin mieti miltä kiusatusta tuntuisi ja mieti myös omaakin tulevaisuuttasi tykkäisikö kukaan sinusta enää tai olisiko sinulla kavereita. Joten mieti tarkasti, että kiusaatko vai etkö. Ja muista vielä, että jos näet kiusaamista, kerro siitä heti opettajalle!

5B:n ajatuksia

 

                    Välitunnit

Nyt, kun on lunta niin välitunneilla voi tehdä paljon kaikkea.Meidän koulussa välitunnilla ei ole välineitä mutta voi käyttää mielikuvitusta. Kesäisin voi piirtää hiekkaan tai pelata vaikka jalkapalloa.Joskus, jos ei ole hyvä sää tai ei vain jaksa tehdä mitään voi vain jutella. Se on vähän harmi kun ei saa mennä enään pensaisiin/puskiin. Nyt korona aikana meidän pitää olla vain oman luokan  kanssa ja omissa alueissa.Kumminkin voi tehdä kaikkea kivaa ja sellaista.Me olemme esim ottaneet jonkin pallon ja potkinut sitä tai heitellyt ja välillä sekin saattaa ollla ihan kivaa.