Olimme elokuvissa 23.4. Katsoimme Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset -elokuvan. Menimme sinne bussilla. Kävelimme elokuvateatterille ja menimme elokuvasaliin. Saimme ottaa kotoa sinne herkkuja ja eväitä ja söimme niitä leffan aikana. Leffa oli hyvä. Arviomme on 3,5/5.
perjantai 25. toukokuuta 2018
tiistai 22. toukokuuta 2018
maanantai 21. toukokuuta 2018
FC Pohun futisturnaus ekaluokkalaisille
Futista ekaluokille FC Dab ja FC Susileijonat
1A ja 1B osallistuivat futisturnaukseen Lassilan kentällä 15.5.2018. Siellä oli tosi kuuma. Siellä oli superkivaa ja siellä oli reilua peliä, mikä olikin turnauksen tarkoitus. Siellä oli tuplatuplasuperkivaa.
Meillä oli kolme ottelua molemmilla luokilla. Osa otteluista voitettiin ja osa hävittiin. Siellä pelasi myös Malminkartanon koulu, Pitäjänmäen koulu, Haagan koulu ja Kannelmäen koulu. Syötiin tauolla eväät. Kun ei pelannut, odotti ja kannusti muita. Tauoilla myös harjoiteltiin ja juotiin vettä.
Perinteinen pihajuhla eskareille
Pihajuhla ekoille ja eskareille
Ekaluokkalaisten perheet järjestivät perinteisen pihajuhlan tuleville ekaluokkalaisille. Aluksi eskarit ja ekaluokkalaiset esittivät omat esityksensä. Lauloimme koko porukalla laulun, joka kuului Malminkartanoon asti.
Sen jälkeen kierrettiin eri pisteillä. Pisteet olivat: 1. jalkapallopiste 2. rakentelupiste 3. ihmissolmuleikki 4. köydenveto 5. narusokkelo 6. hulahulavannepujottelu.
Syötiin myös herkkuja. Oli tarjolla sipsiä, mokkapaloja, karkkia, pizzaa, hedelmiä, vettä ja mehua sekä aikuisille kahvia.
Pihajuhla oli paras, kiva, tositositositositosi kiva, ihan ok, tuplatuplatuplatupla ok, superhyvä.
keskiviikko 9. toukokuuta 2018
Tulevien ekaluokkalaisten vierailu
Tänään saimme kouluun odotettuja vieraita. Eskarista tulivat kyläilemään tulevat ekaluokkalaiset. Heitä olivat odottamassa Annu ja Olli. Tulevat koululaiset pääsivät istumaan pulpettiin ja tekemään väritystehtäviä.
tiistai 8. toukokuuta 2018
Tulppaanikupla
3.5.2018
Tänään kouluumme saapui teatteri Totem esityksellään Tulppaanikupla. Olimme ensin vähän epäileväisiä esityksestä, mutta kun me (6b) saavuimme saliin, mielenkiinto heräsi.
Salissa odotti seitsemän pulpettia ja tuomarin pöytä. Pulpeteilla oli rasioita joissa oli kymmenen kultaista suklaakolikkoa. Pulpetilla oli myös liitutaulu ja liitu. Kolmella pulpeteista oli kuva tulppaanista.
Esitys alkoi tapahtumapaikan ja henkilöiden esittelyllä. Paikka oli Amsterdam vuonna 1633.
Hahmot olivat huutokaupan puheenjohtaja ja miljardööri Roope.
Esiintyjät pyysivät ensin kolmasluokkalaisista viljeliöitä. Viljelijät myivät tulppaaneja neljälle neljäsluokkalaiselle jota valittiin samassa. Myös Roope oli ostajana. Käytiin huutokauppaa ja tehtiin ostositomuksia. Esityksessä siis myytiin ja ostettiin. Tulppaanejen myymisen jälkeen myytiin ostositomukset. Opettaja Krinstiina osti myös yhden sitomuksen, mutta hänellä "ei ollut tarpeeksi rahaa" joten hän joutui vankilaan. Sitten valittiin "korkeimmat tuomarit", jotka päättivät kaikkien tuomion.
Lopussa kaikki osallistujat saivat muistoksi suklaakolikon.
Kirjoittajat: Amran 6b ja Kaisla 6b :))
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
























